Tiedotteet




Opintoretkelle Suomenlinnaan 29.5.2018

Kuten aiemmin on tiedotettu, 5B ja 6B lähtevät tiistaina 29.5. opintomatkalle Suomenlinnaan, Helsinkiin. 

Koulumme, joka on Unesco-koulu, on päättänyt lähettää kaikki oppilaat kuudennella tai viidennellä luokalla opintoretkelle Suomenlinnaan. Suomenlinna on yksi seitsemästä Suomen Unesco maailmanperintökohteesta, ja sillä katsotaan olevan suuri kulttuurinen ja historiallinen merkitys kanallisesti ja kansainvälisesti. Suomenlinna-retkemme on kokonaisuudessaan koulun ja vanhempainyhdistyksen kustantama. Retken valvonnasta vastaavat luokanopettajat Mikko Horila ja Tuomo Tammi sekä Pauliina Palosaari ja Päivi Noterman. 

Matkat taitamme tilausajobussilla ja lautalla, ja Suomenlinnassa odottaa seikkailukierros sekä muuta yhteistä ohjelmaa. Puolilta päivin ruokailemme Suomenlinnassa, ja lisäksi saamme koululta mukaan pienen eväspussin.

Eväät, ruokailu  ja omat tavarat

Vaikka ruokailemme ja saamme eväspussin, hyvästä aamupalastakin huolimatta mukaan voi pakata omia eväitä ja varsinkin jotain juotavaa. Sipsejä tai muuta sotkevaa ei nyt mukaan pakata.

Vaatteet ja varusteet tulee olla sään mukaan. Puhelimet, kamerat tms. tavarat ovat omalla vastuulla. Omaa rahaa ei välttämättä tarvita, mutta asiasta voi kukin oppilas päättää yhdessä vanhempiensa kanssa.

Suomenlinna-päivän aikataulu 29.5.2018
 
8.00 Lähtö Tampereelta
10.15 Perillä Helsingissä laivarannassa
10.30 Lähtö lautalla Suomenlinnaan
10.50 Perillä Suomenlinnassa
11.15 Museokäynti + vapaa-aika
12.00 Ruokailu
13.00 Seikkailukierros
14.30 Vapaa-aikaa
15.00 Lähtö Suomenlinnasta
15.30 Lähtö bussilla
17.45 - 18.00 Koululla ja kotiin 

Kokoonnumme n. 7.50 koulun pihassa, H-siiven oven tuntumassa. Bussi ei odota myöhästyneitä, sillä aikataulu on suhteellisen tiukka. 

Mahdollisista poissaoloista ajoissa tieto opettajille: Tuomo 040 5497 142, Mikko 050 5452 424.
 

_______

Hei!

Lukuvuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja tässä koostettuna hieman tulevia poikkeusaikatauluja sekä muistettavia päivämääriä:
- torstai 24.5.2018 kevätjuhla klo 18.00 (oppilaat paikalle klo 17.30)
- koulu alkaa torstaina ja perjantaina klo 9.05
- maanantaina 28.5. koulupäivä loppuu 12.05
- tiistaina 29.5. retki Suomenlinnaan (erillinen tiedote),
  lähtö koululta klo 8.00, paluu n. klo 19.00
- keskiviikko 30.5. pelipäivä klo 8.15 - 12.05, ei normaaleja oppitunteja, ohjelmassa mm. ulkoilua
- torstai 31.5. ja perjantai 1.6. koulupäivä klo 9.00 - 12.05
- lauantai 2.6. todistusten jako klo 8.45

Muutamilla koulupäivän lyhennyksillä tasoitetaan kevään aikana tulleita ylitöitä sekä Suomenlinnan retken pitkän päivän tuomia lisätunteja. Tavanomaisia koulupäiviä on siis jäljellä lopulta varsin vähän!

Vanhat lukujärjestykset eivät ole enää voimassa. Viimeisten päivien ohjelman voi tarkistaa Kaksion blogista http://kaksio56b.blogspot.fi -osoitteesta.



_____

6B-luokan minileirikoulu 2.-3.5.


Tampereen yliopiston normaalikoulun 6B-luokan ”minileirikoulu” 2.-3.5.2018 Ilkon kurssikeskuksessa, Ilkontie 8-10, 36220 Kangasala

Kokoonnumme koululla Kaksiossa keskiviikkona 2.5. klo 9.45. Tavarat jäävät ulko-oven tuntumaan.


Oppilaat ja opettajat siirtyvät Ilkkoon kaupunkiliikenteen bussilla. Virastomestari alaa huoltokuljetuksen, eli suurimmat laukut ym. viedään pakettiautolla.

Mukaan tulee ottaa:
- lakanat tai makuupussi
- pyyhe ja peseytymisvälineet
- vaihtovaatteet (sään mukainen pukeutuminen)

Muuta huomioitavaa
- Ruokavaliot on ilmoitettu leiripaikkaan sellaisena, kun ne olivat koulun keittiöllä.
- Leirikoulu edellyttää hyvää ja ystävällistä käytöstä. Häiriön mahdollisesti ilmetessä
- Kun puolilta öin alkaa hiljaisuus, ei saa enää liikkua huoneen ulkopuolella eikä saa
  
yhtään häiritä muita. 


Alustava ohjelma 


Keskiviikko 2.5.

09.45  Kokoontuminen koululla
10.00  lähtö Tampereelta koululta
11.00  Leiriytyminen ja paikkaan tutustuminen
12.00  Lounas
12.45  Ympän ohjelmaa
13.45  Pelailua ja vapaa-aikaa
14.30  Välipala 
15.00  Stratego-peli  
16.00  Pelailua ja vapaa-aikaa
17.00  Päivällinen 
18.00  – 18.50 sauna, tytöt / pojat: Faija skitsoo
19.00  – 19.50 sauna, pojat / tytöt: Faija skitsoo
20.00  Iltapala 
20.30  Tarinatuokio (srk)
20.45  Kisailua, leikkejä
21.30  Vapaa-aikaa
22.00  Yönuotio  
            makkaranpaistoa, vaahtokarkkeja, yhteisiä leikkejä ym.
24:00  Iltatoimet ja nukkumaan

Torstai 3.5.

08.00  Herätys, aamutoimet
08.30  Aamupala  
09.00  Opiskeluhetki (ympäristöoppi, kuvataide)
10.00  Lähtövalmistelut ja matkaan
11.45  Koululla, ruokailu 

Majoitus Mattilassa, hinta sisältää vuorokauden ruuat ja saunan.
alakerta 3 kpl 4 hlö + 1 kpl 2 hh 
yläkerta 2 kpl 4 hlö + 13 kpl 2 hh (+ lisäsänky) 
sauna: lampisauna (uintimahdollisuus)
maksut: 702,20 e 
(22,05 e/hlö x 24 hlö + 24,12 e/hlö x 5 + sauna 32,50 + 19,90)

______


Lukuvuosi 2017 - 2018

Syyslukukausi 9.8. – 21.12.2017
Syysloma 16. – 22.10.2017
Joululoma 22.12.2017 – 7.1.2018

Kevätlukukausi 8.1. – 2.6.2018
Talviloma 26.2. – 4.3.2018
Pääsiäisloma 30.3. – 2.4.2018
Helatorstain vapaa 10.5.
Lukukausi päättyy 2.6.2018