keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Talviliikuntajakso alkamassa! (6B)

Aloitamme maanantaina 14.1. talviliikuntajakson ja seuraavilla kolmella viikolla luvassa on luistelua. Liikuntatunnit pidetään poikkeuksellisesti klo 13.20 - 14.30 ja "ylityöt" tasoitetaan myöhemmin keväällä.

Tarkistathan, että sinulla on sopivat luistimet ja ne on teroitettu. Mukaan tarvitset myös kypärän ja luistimien kuivausliinan. Koululta saa tarvittaessa lainavälineitä, mutta kokoja on tarjolla rajallisesti.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tutkimus avoimista oppimisympäristöistä

Hei KAKS10n oppilaat ja huoltajat!

Olen Jasmi Lehtinen ja opiskelen neljättä vuotta luokanopettajaksi Tampereen yliopistossa. Tein viime keväänä opetusharjoittelua Mikon luokan kanssa ja sen jälkeen olen toiminut muutamia kertoja molempien luokkien sijaisena.

Tutkin lopputyössäni avoimia oppimisympäristöjä oppilaiden ja opettajien näkökulmasta ja KAKS10n opettajat ja oppilaat pääsevät mukaan tutkimukseen. Mukana on myös toinen koulu toiselta paikkakunnalta. Oppilaiden kokemuksia tiloissa opiskelusta ja esimerkiksi digitaalisuudesta osana oppimista kartoitetaan lyhyen kyselylomakkeen avulla. Vastaaminen on vapaaehtoista ja se tapahtuu nimettömästi.

Tulen tekemään kyselyä oppilaille tältä näkyminen ensimmäisen kouluviikon loppupuolella. Jos oppilas ei saa tai ei halua olla mukana tutkimuksessa, pyydän teitä ilmoittamaan siitä Mikolle tai Tuomolle.

Yhteistyöterveisin,
Jasmi Lehtinen

torstai 27. joulukuuta 2018

1. viikko tammikuussa


5B-luokka (Tammi) - lukujärjestys muuttuu!


KloMATIKETOPE
8.15 - 9.00EN1, EN2SA, SUKAKSEN2HI
9.05 - 9.50YMAivo-KSYHSUK
10.10 - 10.55YMkiihdyttämö 2MUUE, IS, ETLI
11.00 - 12.05SUKMASUKMA A, SALI
12.30 - 13.15MA KUMAMA B, EN1-
13.20 - 14.05SUKB-YM(Val)-
14.05 - 14.50--LI(Val)-

Huom. 5B:n lukujärjestys muuttuu! Maanantaina klo 13.15-14.00 on SUK B -ryhmätunti saksan lukijoille. Muille on vastaava SUK A -ryhmä tistaina klo 8.15-9.00.

Aivokiihdyttämön/Kypärätemppu 2 (vierailijat) takia tiistain 8.1. aikatauluissa on muutoksia!
 


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Viimeisen kouluviikon ohjelma / 6B

Viimeisellä kouluviikolla ohjelma poikkeaa normaalista lukujärjestyksestä moneltakin osin.  Tarkistathan erityisesti koulun alkamis- ja loppumisajat!


tiistai 11. joulukuuta 2018

5B - Keskiviikko 12.12.2018

Muistutus huomisesta!
Aiheeseen liittyvä kuva
Huomenna pitää palauttaa lukukirjat harjoittelijoille, joten muistakaa pakata ne reppuihin mukaan!

Huomenna vietetään myös pikkujouluja harjoittelijoiden kanssa. Pientä herkkua saa ostaa noin. 1,5 euron arvosta (ei suklaata tai sipsiä). Tonttulakit ja joulumieltä mukaan!

HUOM! 6B osallistuu pikkujouluihin myös!

Jouluisin terveisin,
Emma, Asta, Kiia ja Jenni

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

5B-luokan maanantai...

Kaikilla 5b:n oppilailla on maanantaina 10.12. yhteinen tunti klo 13.20-14.05 !!!
Vastaavasti perjantaina 14.12. tullaan kouluun klo 9.05.

Huomaathan, että viimeisillä viikoilla on muutenkin poikkeuskukujärjestykset, ks. lukujärjestyssivu.

Kaikki joulujuhlaan tarvittavat varusteet koululle nyt - kuvaukset maanantaina 10.12.

torstai 6. joulukuuta 2018

Joulujuhla ja green screen -videot


Maanantaina pitää "tonttureporttereilla" olla videointiin ok vaatteet ja tonttulakki! Saa tuoda koululle lokeroon mielellään jo perjantaina. Lyhennetyt vuorosanat löytyvät aiemmasta linkistä - ja harjoittelua vähän, jotta sujuu lukeminen takeltelematta.
Näyttämöllä esiintyvät hommaavat lähtökohtaisesti itse tarvittavat vaatteet ja varusteet. Nyt on oikea aika kysellä ja valmistella asiaa kotona!

Joulujuhla on perjantaina 21.12. klo 9 Norssin juhlasalissa.